Aloita uusi elämä 5-2-dieetillä!
Säännöllisesti lehtien etusivuille nousee uusia muotidieettejä. Osa niistä säilyttää suosionsa, osa niistä unohdetaan ensimmäisten lööppien jälkeen. Vuoden 2013 ehdoton suosikkidieetti oli 5-2-dieetti, jonka suosio tuntuu jatkuvan edelleen.
Jokainen meistä on varmasti kokeillut yhtä tai useampaa dieettiä - useimmiten huonolla menestyksellä. Siksi kaipaamme koko ajan uutta ihmeitätekevää dieettiä, jonka avulla painonhallinta muuttuisi helpoksi.
5-2-dieetti saattaa onnistua siinä, mikä epäonnistuu useimmilla dieeteillä: se antaa sinun nauttia elämästäsi, on helppo noudattaa ja silti laihduttaa tehokkaasti.
Mistä tässä uudessa myös pikapaastona tunnetussa dieetissä oikein on kyse?
Paastoa kaksi päivää viikossa
5-2-dieetti ei perustu laihdutusvalmisteisiin, pisteiden laskemiseen tai tiettyjen ruoka-aineiden kieltämiseen. Dieetin ideana on yksinkertaisesti syödä kahtena päivänä viikossa erittäin kevyesti, muina päivinä normaalista.
Kahtena päivänä viikossa päivittäisen energiansaannin tulisi pysyä niukassa 500-700 kalorissa. Tällöin kaksi paastopäivää viikossa riittää pudottamaan energiansaantia sen verran, että kuukaudessa karisee helposti kilon verran rasvaa vyötäröltä.
Syö viitenä päivänä viikossa normaalisti
Monen lehti- ja nettijutun mukaan viitenä päivänä viikossa saa syödä niin paljon kuin haluaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa - 5 päivänä pitäisi syödä normaalisti, sen verran mitä elimistösi ja aktiivisuutesi kuluttaa päivän aikana.
Vain tämä auttaa rajoittamaan energiansaantia riittävästi, jotta saat laihtumisen edellyttämän energiavajeen aikaiseksi. Paastopäivistä ei ole mitään hyötyä, jos ahdat itseesi ranskalaisia perunoita, suklaata ja sokeria viitenä päivänä viikossa.
Parhaiten kahden päivän dieetti toimiikin, kun yhdistät paastopäivät normaaliin terveelliseen, kasvis- ja kalapitoiseen ruokavalioon. Silloin painosi putoaa lähes huomaamatta.
Ateriankorvikkeet helpottavat paastoa
Paastopäivien niukkaan energiansaantiin voi olla vaikea päästä, jos jatkat normaalien lounaiden ja illallisten syömistä.
Sen vuoksi on usein helpointa käyttää ainakin aluksi apuna erilaisia ateriankorvikkeita, joiden avulla on helppo laskea päivittäinen energiansaanti riittävän alhaiseksi. Kyseeseen tulee esimerkiksi Nutrilett, joka on vuosien varrella tullut tutuksi sadoilletuhansille suomalaisille painonpudottajille!